Vermonniitty
Lähde kirppiskierrokselle!
vermonniitty on 05/07/2019

Kirpputorit nostavat suosiotaan samalla kun kulutustottumukset ja elämäntavat muuttuvat ekologisemmiksi. Vermonniitystä pääsee kätevästi useammalle kirpputorille ja secondhand-liikkeeseen. Pysyvien liikkeiden lisäksi Vermonniityn lähistöllä järjestetään säännöllisiä kirpputoritapahtumia sekä kesäaikaan puistokirppiksiä. Tarjonnasta löytyy vaihtoehtoja moneen eri tarpeeseen, joten kannattaa miettiä jo etukäteen, mitä on etsimässä tai myymässä ja valita paikka sen mukaan.

Secondhand – aarteita lähiseudulla

Lomapäivän ratoksi voi lähteä tunnelmoimaan keräilyhuumaa vaikkapa Fidan Leppävaaran secondhand -liikkeeseen. Fidassa on myynnissä harrastusvälineitä, huonekaluja, sisustustavaroita ja vaatteita. Mukaan voi lähteä vaikka sulkapallomailat ja kahvakuula, 50-lukulainen lipasto tai Arabian maljakko.

Taidelasia, aterimia, huonekaluja ja astiastoja voi käydä etsimässä Suomen Antiikki ja keräily Oy:n pikkuisessa putiikissa. Yritys toimii myös verkossa, mutta etukäteen tulosta sopimalla aarteita pääsee etsimään paikan päälle. Jos kaapin perukoilla lepää pölyä keräämässä vanha arvoastiasto, niin on hyvä tietää, että yritys myös ostaa vanhaa tavaraa.

Perinteisiä kirpputoreja haravoimalla on mahdollista löytää laadukkaita käytettyjä esineitä ja vaatteita. Tällaista kestävää kierrätystä tarjoaa myös Kirpputori Mankkaan Akseli. Akseliin voit viedä omat tarpeettomat tavarat ja vaatteet myytäväksi ilman, että täytyy itse olla myymässä. Tarjolla on kokonaispalvelun vaihtoehto, jossa Akseli myy, hinnoittelee ja tilittää tuotteet puolestasi. Vaihtoehtoisesti voi myös ottaa myyntipaikan ja hoitaa hinnoittelun ja järjestelyn itse.

Kirpputorilöytöjä vauvoille ja vaareille

Kesäkausi on tori- ja puistokirppisten juhla-aikaa. Vermonniittyläisiä lähinnä on Vermon Kontti-kirppis. Jo 22 vuoden ajan järjestetty Merimieskirkon Konttitori on avoinna aina kesäsunnuntaisin klo 10-14. Tapahtumassa voi myydä käytettyä tavaraa suoraan autosta 25 euron paikkavuokraa vastaan. Konttitori palvelee kesäkaudella 2019 22. syyskuuta asti.

Leppävaara-seuran suositut tori- ja puistokirppikset ovat nyt heinäkuussa kiinni ja jatkavat taas elokuussa Läkkitorilla lauantaina 17.8 ja 21.9 ja Alberganespalla lauantaina 31.8. klo 10-14. Puistossa kirppistellään vielä elokuussa edellyttäen, että Raide-Jokerin rakennustöitä ei siellä ehditä aloittaa. Talkoovoimin järjestettävien Lepuskin kirppareiden myyntipaikat ovat maksuttomia ja ne jaetaan saapumisjärjestyksessä. Oma myyntialusta tarvitaan.

Lastenvaatteita ja -tavaroita etsivän kannattaa suunnata perinteiselle Helsingin Seudun Monikkoperheiden kirppikselle. HMP:n kirppis järjestetään seuraavan kerran Ruusutorpan koululla 21.9.2019 klo 10-13. Myynnissä on kaikenlaista lapsiin ja raskauteen liittyvää tarpeistoa, kuten vaatteita ja leluja. Myymään pääsevät Helsingin Seudun Monikkoperheet ry:n jäsenet. Myyntipaikan hinta on 10 euroa ja paikka varataan etukäteen.

Myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton Leppävaaran yhdistys ry järjestää perinteisesti syksyisin ja keväisin suosittua kirpputoria. Paikka ja aika vaihtelee, joten kannattaa seurata MLL:n omia sivuja. MLL:n kirppareilla pöytävuokra maksaa jäsenille 10 euroa ja ei-jäsenille 20 euroa, sekä jäsenet ovat paikkoja jaettaessa etusijalla. Talkoolaiseksi ilmoittautuneet saavat pöytäpaikan ilmaiseksi. Kirppiksellä ylijääneet tuotteet voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.

Anna hyvän kiertää

Itselle vanha on toiselle uusi. Ehjän vaatteen voi antaa kaverille, myydä perinteisellä tai Facebookin kirpputorilla tai lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Vaatteita voi viedä lähialueilla esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin, UFFin, Fidan tai Pelastusarmeijan keräyspisteisiin.

Sellosta löytyy myös pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen keräyspiste, jonne voi viedä ehjää, puhdasta ja uudelleen käyttöön sopivaa kodin pientavaraa sekä kodin tekstiileitä ja vaatteita.

Second hand -vaatteita tarjoavat myös verkkokaupat, jotka hoitavat toimituksen kuluttajalta kuluttajalle. Tällainen on esimerkiksi Sellossa käytettyjen merkkivaatteiden Emmy.fi keräyspiste, johon voit toimittaa myytävät vaatteesi, ja hankkia verkkokaupasta itselle laadukasta uutta vanhaa.

Käytetty tavara on aina ekologisempi kuin uusi. Tee ekoteko ja lahjoita, myy tai kierrätä vanhat tavarasi eteenpäin – samalla saatat tehdä toisen ihmisen onnelliseksi.

Kirjoitimme aiemmassa tekstissä siitä, miten Vermonniityssä huomaa käytännössä, että asuinalue rakentuu osaksi Euroopan kestävimmäksi valittua kaupunkia.