Vermonniitty
Vermonniitty viihdyttää myös sateella
vermonniitty on 25/04/2018

Suurin osa meistä on varmasti kiirehtinyt ulos aurinkoisena päivänä. Hyvästä syystä, sillä valoisat ja lämpimät päivät ovat meillä Suomessa hyvin rajalliset. Vuodessa sataa keskimäärin 180 päivänä, ja niistä 10-15 päivää ovat rankkasateita. Sateen lisäksi
pimeys ja kylmyys houkuttelevat usein käpertymään kotiin viltin alle.

Elämästä nauttiminen on helpompaa vuoden ympäri, kun kodin lähellä on harrastusmahdollisuuksia myös sisätiloissa. Vermonniitty tarjoaa asukkailleen monipuolisesti tekemistä sateelta suojalla, piditpä sitten liikunnasta, huvittelusta tai kulttuurista.

Löydä oma lajisi

Vuodenaikojen läpi kahlaaminen on kevyempää, kun pitää huolta fyysisestä kunnosta kaiken aikaa. Harrastuksen pariin on helpompi lähteä myös harmaana päivänä, kun tiedossa on treenit lempilajin parissa. Liikutko mieluiten yksin, kaksin vai porukalla?

Joukkuelajien ystävän keidas sijaitsee Leppävaaran liikuntahallissa, jossa voi pelata esimerkiksi salibandya, futsalia sekä kori-, lento- ja käsipalloa. Tilat sopivat myös voimistelun ja voimailun harrastamiseen. Kokonaisuuden yhteyteen valmistuu uusi monitoimihalli vuonna 2021, jolloin Leppävaaran urheiluhallista tulee Espoon suurin urheiluhalli.

Liikuntahallin yhteydessä toimii myös kuntosali, jossa yleiskuntoaan voi petrata vaikka viikon jokaisena päivänä. Sali on arkisin auki iltakymmeneen, jolloin treenaamaan ehtii pitkänkin työpäivän jälkeen.

Vai pulahtaisitko mieluummin salitreenin jälkeen uima-altaaseen? Vain kivenheiton päässä urheiluhallista sijaitsee Leppävaaran uimahalli, jossa toimii myös oma kuntosali. Allasosastolla voi kuntouinnin lisäksi treenata uimahyppyjä, karaistua kylmäaltaassa tai rentouttaa lihaksia porealtaassa.

Ryhmäliikunnasta ja personal trainer -palveluista kiinnostuneille löytyy myös kuntosali Sellon kauppakeskuksen yhteydestä, jossa Elixialla on oma toimipiste.

Kaverit ja perhe mukaan

Rauhallisempaan liikkumiseen sopii Sellon Vapaa-ajankeskus, jossa voi innostua vaikka keilaamaan koko perheen kesken. Keilauksen lisäksi tiloissa palvelee useita ravintoloita ja Finnkinon elokuvateatteri, jonka kuuden salin tarjonta pitää huolen siitä, että ohjelmistosta löytyy jotain jokaiselle sopivaa. Ja mikä parasta, vapaa-ajan keskus on auki vuoden jokaisena päivänä.

Sellon kauppakeskuksessa on yli 170 liikettä ja se on pinta-alaltaan Suomen suurin kauppakeskus. Shoppailun lisäksi Sellossa on tusinoittain kahviloita ja ravintoloita sadepäivän istuskelua varten. Kauppakeskus-nimestä huolimatta Sellossa voi tehdä paljon muutakin kuin shoppailla. Sellossa sijaitsee esimerkiksi pääkaupunkiseudun suosituin kirjasto ja Sellosali.

Sellon kirjastosta voi perinteisesti lainata kirjoja luettavaksi viltin alle, mutta siellä voi myös heittäytyä kädentaitojen pariin. Kirjastossa voi käyttää muun muassa 3D-tulostinta, laminointilaitetta, ompelukonetta, kuvankäsittelylaitetta ja julistetulostinta sekä rintanappikonetta. Opettelisitko ensi talvena tekemään aamutakin tai löytäisitkö sisäisen graafisen suunnittelijasi?

Jos mieluummin nautit taiteesta yleisön puolella, on Sellosalissa paljon mistä valita. Sellosalin akustiikka on yksi pääkaupunkiseudun parhaimmista ja siellä järjestetään vuosittain noin 250 tapahtumaa. Ohjelmasta löydät konsertteja, pienoisoopperaa, tanssia, teatteria sekä huippusuosittuja lasten tapahtumia.

Anna luovuuden virrata

Jos olet valmis lähtemään kulttuurin perässä Selloa pitemmälle kalaan, Karakalliosta löydät poikkitaiteellisen Karatalon. Karatalossa voi kehittää taitojaan kuvataidekoulun, musiikkiopistojen ja työväenopiston kursseilla. Monipuolisessa tapahtumakalenterissa on joka viikolla ohjelmaa myös yleisön nautittavaksi.

Toisessa suunnassa, meren rannan suunnalla Tarvaspäässä on Gallen-Kallelan museo, jossa voi matkustaa menneisyyteen taiteen parissa. Vaihtuvat näyttelyt esittelevät Gallen-Kallelan sekä hänen aikalaistensa taidetta ja elämää.

Museon kanssa samalla suunnalla sijaitsee Villa Elfvikin luontotalo. Maksuttomassa tilassa pääsee tutustumaan Espoon luontoon näyttelyiden, julkaisujen ja jopa leikin välityksellä. Ala-aulan lukusohvalla voi vaikkapa tutkia lähialueen luontopolkuja ja suunnitella retkeä seuraavalle aurinkoiselle päivälle. Ja jos pilvet raottuvat käynnin aikana, on luontotalolta suora yhteys helppokulkuiselle luontopolulle.

Ihmismieli pysyy virkeämpänä, kun kiinnostavaa tekemistä löytyy läheltä kotia läpi vuoden. Vermonniitty antaa asukkaidensa toteuttaa itseään silloin kun haluat saada hien pintaan tai rentoutua leffassa. Kasvava ja moderni asuinalue tarkoittaa myös kehittyviä vapaa-ajan palveluita. Tutustu Vermonniityn kohteisiin täällä.

Aiemmassa blogitekstissämme listasimme alueen parhaita kahvilatärppejä.