Vermonniitty
Kodin vuokraaminen on joustava ratkaisu
vermonniitty on 31/07/2017

Kodit vaihtuvat ihmisellä eri elämänvaiheiden myötä. Samalla tavalla asumismuodot muuttuvat. Toisinaan vuokralla asumisen helppous ja yksinkertaisuus houkuttelevat, mutta joissakin tilanteissa voi tuntua paremmalta ratkaisulta ostaa oma koti. Molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa, mutta mitä kaikkia etuja vuokralla asumiseen oikeastaan liittyy?

 

1. Joustavuus

Oletko haaveillut pidemmästä ulkomaanmatkasta lähitulevaisuudessa? Tai onko työsi epäsäännöllistä ja keikkaluonteista? Harkitsetko muuttoa parisuhteen perässä toiseen kaupunkiin? Vuokralla asuminen on ennen kaikkea joustavampaa kuin omassa asunnossa asuminen. Asunnon vuokrauksen ja toisaalta vuokrasopimuksen irtisanomisen voit tehdä huomattavasti nopeammin kuin omistusasunnon ostamisen tai myymisen. Samalla saat selvää säästöä muun muassa kiinteistövälityskuluissa ja varansiirtoveroissa. Ota huomioon kuitenkin, että määräaikainen sopimus ei ole niin helposti purettavissa kuin toistaiseksi voimassaoleva sopimus, josta vuokralainen voi irtautua vain kuukauden irtisanomisajalla.

 

2. Kulujen ennustettavuus

Toiset meistä haluavat ennustaa kulunsa täsmällisesti. Erityisen tärkeää se voi olla taloudellisesti epävarmoina aikoina. Vuokralla asuessa menoissa ei tule niin paljon yllätyksiä, sillä hajonneen jääkaapin tai rikkoutuneen lukon korjaaminen kuuluu vuokranantajalle tai taloyhtiölle. Parhaimmillaan ystävällinen vuokraisäntä korjaa puutteet jo samana päivänä – veloituksetta. Vuokralla asuessa sinun ei tarvitse huolehtia remonteistakaan, sillä vuokraan sisältyy pääsääntöisesti kaikki muu paitsi vesi ja sähkö. Vuokra-asunnon sama kiinteä kulu tuo ennustettavuutta omaan talouteen ja se helpottaa omaa budjetointia. Samalla myös voit ehkäistä riskin asuntovarallisuuden arvon alenemisesta.

 

3. Varallisuuden vapauttaminen

Tuntuuko sinusta siltä, että oma raha on liian laiskaa, jos se on sidottuna ympärillä oleviin seiniin? Oma talo tai asunto-osake muodostavat usein leijonanosan yksityishenkilön varallisuudesta. Kannattavampaa voi olla asua vuokralla ja sijoittaa raha paremman tuoton perässä esimerkiksi osakemarkkinoille. Toisaalta erityisesti eläkeläisillä voi olla huomattava kiinteistövarallisuus, mutta pienet käytettävissä olevat tulot. Asunnon myyminen ja vuokralla asuminen mahdollistaa leveämmät eläkepäivät. Tässä tilanteessa voi olla houkuttelevaa vuokrata koti hyvien kulkuyhteyksien äärestä ja käyttää rahaa esimerkiksi matkustamiseen, kun terveyttä vielä riittää.

 

4. Riskien karttaminen

Toisista ajatus isosta asuntolainasta saattaa tuntua epämiellyttävältä. Tällä hetkellä korot voivat olla alhaalla, mutta ne eivät välttämättä ole enää kolmen, viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Vuokralla asuessa voit elää miettimättä korkomarkkinoiden liikkeitä ja nukkua yösi rauhassa. Samalla voit halutessasi säästää omaa kotiasi varten, jotta sinun ei myöhemmin enää tarvitsisi mitoittaa asuntolainaa liian tiukalle oman taloutesi suhteen.

 

5. Asuinalueen testaaminen

Jos mielessäsi on hyvä asuinalue, mutta et ole varma sen sopivuudesta sinulle, vuokralla asuminen aluksi muutaman kuukauden ajan voi olla sopiva testi sinulle. Ovatko palvelut ja liikenneyhteydet arjen kannalta tarpeeksi toimivat? Löytyykö mukavia naapureita ja harrastusmahdollisuuksia?

 

Päätöksen asunnon ostamisesta voit tehdä vaikkapa puolen vuoden vuokralla asutun testikuukauden jälkeen.