Vermonniitty
Hatsinanpuistossa tehdään töitä, shoppaillaan, liikutaan ja asutaan
vermonniitty on 24/09/2019

Vermonniityn asukkaat saavat muutaman vuoden kuluttua naapuriinsa entistä monipuolisempia lähipalveluita. Aivan vieressä sijaitsevaan Hatsinanpuistoon on nimittäin rakentumassa noin 100 000 kerrosneliömetrin kokoinen elämyskeskus, joka koostuu toimisto- ja asuinrakennusten lisäksi hotellista, sisäliikuntatiloista, ravintoloista ja liiketiloista.

Hatsinanpuiston kaavasuunnitelmat ovat nyt valmiina, ja rakentaminen on alkanut. Alueen länsiosaan kohoaa ensin tornimainen toimistotalo, jonka jälkeen rakentaminen etenee vaiheittain itään päin. Uusista palveluista päästään nauttimaan jo lähivuosina: alustavan arvion mukaan kauppa- ja elämyskeskus sekä hotelli valmistuvat vuonna 2022 tai 2023.

Viihtyisä toimistokampus puistoalueineen

Hatsinanpuistoon rakennettavat toimistotalot sopivat niin useille eri toimijoille kuin yhden yrityksen pääkonttorikäyttöön. Työpaikkakorttelin ensimmäiseksi vuokralaiseksi on varmistunut kansainvälinen ohjelmistoyhtiö Trimble Solutions, joka saa noin 10 000 neliömetrin toimitilat käyttöönsä vuonna 2021. NCC on myös allekirjoittanut eläkeyhtiö Varman kanssa kohteen myyntiä koskevan sopimuksen.

Yhteensä toimistotiloja rakennetaan noin 40 000 neliötä. Viihtyvyyttä ei ole unohdettu: toimistorakennusten väliin toteutetaan puistoalue, joka mahdollistaa ulkona oleskelun alueen asukkaille ja työntekijöille.

Lähtisitkö shoppailemaan, syömään tai liikkumaan?

Hatsinanpuiston keskelle korkeampien toimistorakennusten ja asuintalojen väliin rakentuu runsaasti liiketilaa myymälöille, ravintoloille ja kahviloille. Alueelle toteutetaan mahdollisesti myös päivittäistavaramyymälä. Matalampia, pääosin kaksikerroksisia liike- ja vapaa-ajan tiloja on suunniteltu rakennettavan yhteensä noin 38 000 neliötä. Liikekeskuksen ylimmät kerrokset varataan sisäliikuntatiloille.

Hatsinanpuiston on tarkoitus täydentää lähellä sijaitsevan Kauppakeskus Sellon tarjontaa: toiveena on saada alueelle vetovoimaisia, tilaa vaativia myymälöitä, sekä niiden toimialaan sopivia houkuttelevia palveluita.

Uusia naapureita ja majoituspalveluja

Leppävaaran alueen majoituspalvelut monipuolistuvat Hatsinanpuiston myötä entisestään: alueen keskelle, Perkkaantien varteen on nimittäin suunniteltu tornimainen, noin 200 huoneen hotelli.

Vermonniityn asukkaat saavat myös noin 300 uutta naapuria: Hatsinanpuiston itäpäätyyn kohoaa suunnitelmien mukaan neljä kerrostaloa. 5-12-kerroksiset rakennukset sijoitetaan korttelin reunoille, ja talojen keskelle muodostuu laaja, yhtenäinen piha-alue.

Ulkoilua ja viihtymistä puron varrella

Hatsinanpuistossa kulkee useille lähialueiden asukkaille tuttu Monikonpuro. Puron uomaa ja puustoa pyritään säilyttämään Hatsinanpuiston länsiosassa mahdollisimman paljon, ja siellä puro virtaakin osin alkuperäisessä uomassaan. Perkkaantien varrella uomaa joudutaan rakentamisen myötä siirtämään vaiheittain uusien katujen väliselle alueelle. Itäpuolella puro jatkaa kulkuaan nykyisellä sijainnillaan Perkkaanpuronpuistossa.

Monikonpuron puro- ja puistoalueesta on suunnitteilla kaikille avoin paikka ulkona viihtymiseen: alueelta tulee löytymään nurmipintaa oleskeluun ja pelailuun. Toimistojen läheisyyteen on suunnitteilla myös puisia terasseja ja istuskeluportaita rentoutumiseen ja töiden tekoon.

Helposti perille: valitse reittisi

Kuten Vermonniityn kohdalla, myös Hatsinanpuiston viehätysvoimaa lisää sen sijainti hyvien kulkuyhteyksien varrella. Alueelle voi saapua kätevästi sekä kävellen, pyöräillen, junalla, bussilla että omalla autolla. Nykyisten yhteyksien lisäksi alueelle suunnitellaan parhaillaan useita jalankulun ja pyöräilyn reittejä.

Raide-Jokeri parantaa Hatsinanpuiston ja Vermonniityn yhteyksiä entisestään. Pikaratikan pysäkkiä on suunniteltu Perkkaantien puolelle, mikä tarkoittaisi sitä, että Vermonniitty ja Hatsinanpuisto sijaitsevat vain yhden pysäkinvälin päässä toisistaan. Pysäkin yhteyteen on tulossa myös liityntäpaikkoja polkupyörille.

Hatsinanpuiston lisäksi lähellä on paljon muitakin palveluja ja aktiviteettejä! Kirjoitimme aiemmassa blogissamme Vermonniityn läheltä löytyvistä palveluista.